Kello on noin 9.51, kun minä, vannoutunut palveluskoira ihminen, kantapäät pommin varmasti teipattuina, lähden väen vängellä punaisissa nahkasaappaisani kohti Messukeskuksen Best-In Puppy Showta. Kun Pasilassa jään junasta pois, ymmärrän, etten ole ollut kyseisellä asemalla koskaan ilman Timiä. Tuntuu vähän orvolta, kun on menossa koiratapahtumaan ilman omaa koiraa. Vähän kuin ennen Timin tuloa. Saavun huutavia koiria ja ihmisiä täynnä olevaan messukeskukseen.
Aluksi kaikki näyttää vain sekasorrolta, mutta vähitellen alan hahmottaa. Ensimmäisten kehien, joita minun oli tarkoitus tulla katsomaan, alkuun on vielä lähes tunti, joten päädyn flatti kehän laidalle, ne saavat minut väkisinkin hymyilemään, koska, no, ne ovat niin noutajia. Kaikkien häntä heiluu ja ne kiehnäävät omistajissaan. Huomaa kyllä että ollaan pentunäyttelyssä.
Aikaa on vielä aika paljon, ennen kuin sheltti, aussie, ja kultsu kehät alkaisivat, joten päätän lähteä vilkaisemaan myynti puolta. Sitä on paljon, on rotuyhdistyksien kojuja, liikkeiden kojuja, turhia kojuja, outoja kojuja... Kaikkea löytyy. Seuraan hetken tapahtumakehää, missä suuri vanhanenglanninlammaskoira suorittaa nami nenässään rallytoko kyltin toisensa jälkeen. Mietin, että ymmärrän kyllä, miksi en pidä rallystä kovin paljoa. Se saattaa olla hauskaa, mutta näyttää kylläkin tosi lattealta. Ainakaan tämä koira ei saa sitä näyttämään kovin vaikuttavalta.
Suuntaan takaisin kehille vain todetakseni, ettei mikään kiinnostava rotu ole vieläkään arvosteltavana. Törmään Tiinan ja Ellaan, joiden kanssa juttelen hetken, kunnes he jatkavat matkaa myyntikojuille, mistä itse olen juuri tullut. Jumitun katsomaan salukien ja sloughien arvostelua. Niiden kehässä on aivan erilainen meno kuin monen muun rodun. Kaikki seisovat ja ravaavat arvokkaan hillitysti kehässä. Niistä saa jopa muutaman hyvän kuvan, toisin kuin useimmista muista kehistä.
Jatkan matkaani seuraavalle kehälle, josta löytyy paljon sekalaisia rotuja. Noh, huomioni vie kuitenkin yksi upeasti esiintyvä ja aivan järjettömän kauniin värinen shetlanninlammaskoira, josta en voi olla räpsäisemättä paria kuvaa. Sheltti on kerrassaan upea, ja olen jo vähällä syöksyä sen omistajan kimppuun heidän poistuessaan kehästä, mutta maltan mieleni.
Vastapäisessä kehässä arvostellaan saksanpaimenkoiria, joita jään myöskin seuraamaan. Jos olinkin joskus aikeissa harkita sakemannia, kaikki sen suuntaiset ajatukset ovat kuin pois pyyhitty, kun katson huonolonkkaisia ja pelkääviä koiran alkuja. En nää rotunsa parhaaksi valitussa pennussa yhtäkään kehuttavaa piirettä, ja vihaisena jatkan matkaani. Sitten törmään alkukesän leirillä belginsä kanssa samassa huoneessa asuneeseen Juliaan, jonka kanssa vaihdan pari sanaa.
Seuraan hetken erirotujen kehiä, kuten kultaisia noutajia. Niitä onkin paikalla suuri joukko. Räpsin niistä kunnioitettavan määrän kuvia, joista kuitenkin vain todella pieni osa on onnistuneita. Olen hieman harmistunut, koska luulin pystyväni parempaan. Sympaattiset noutajat ovat kuitenkin aina yhtä ihania, enkä jaksa harmitella asiaa kovin kauaa.
Kiipeän ylös kahvioon, josta ostan sika hinnalla yhden Pepsin, jota päätän varjella iäisyyden, vaikka se olisi aivan lämmintä ja hiilihapotonta. Istun korkeaan pöytään katsomaan millaisia kuvia vanha pokkarini on täynnä tällä kertaa. Huonoja, kaikki joko tärähtäneitä, pimeitä, tai muuten vain tylsiä. Katson kelloa, ja vielä hetken istuskeltuani päätän lähteä takaisin.
Okei, sitten löydänkin itseni shelttikehältä, kuolaamasta toinen toistaan paremmin esiintyviä ja ihania lammaskoiria. Unohdan jopa melkein ottaa kuvia, mutta ei, sitä ei kuitenkaan aivan tapahdu, ja viime hetkellä kaivan kamerani esiin. Tästäkään rodusta en kovin montaa julkaisu kelpoista kuvaa saanut, mutta liekö sen niin väliä?
Sitten löydänkin
Tinjan , joka saapuu juuri lagottonsa Zinin kanssa kehän laidalle. Rapsuttelen koiraa hetken ja juttelen Tinjan kanssa, sitten jään katsomaan bordercollieiden arvostelua. Kun olen lähdössä taas hortoilemaan, törmään uudelleen Tiinaan ja Ellaan, joiden kanssa jään seuraamaan belgien arvostelua. Melkein kaikki grontut ovat läpeensä paniikissa, ja yrittävät joko lähteä karkuun tai hiipiä mahdollisimman matalana kehää pitkin. Onneksi Timi ei ole sellainen, sillä en kestäisi sellaista koiraa.
Sen jälkeen kiertelen vielä hetken näyttelyssä Tiinan ja Ellan kanssa, kunnes huomaan kellon olevan jo sen verran paljon, että minun pitää lähteä. Ulkoovella tapaan vielä Tinjan ja Zini, ja räpsäisen koirasta pari kuvaa.
Nambervan Rachele "Zini" 5kk
Todellinen laatukuva Zini (oik.) ja siskonsa Mandi (vas.)
Nyt tuli tällanen tarinamitassa kerrottu postaus, toivottavasti tykkäsitte! Oli kiva päivä ja ihania pentuja ja kiva nähdä kavereita!
Lauantaina mun piti myös mennä, koska silloin oli arvostelussa mun yhden kaverin keskikokoinen villakoira Ettu, joka oli lopulta VSP. Argh! Mitä mä missasinkaan!
Käytiin tänään Timin kaa myös hierojalla, ei meinannut rauhoittuu millään, ja jumejakin oli, ja hieroja, joka oli Timin siskon omistaja, lupas tulla kotikäynnille joululomalla. Jes!
