Sinistä punaiselle

Harkitsen jo melkeen oikeesti meneväni joskus junior handleriin. Tapasin tänään koiran, joka muutti mun käsityksen koirien handlaamisesta. (Dramaattista) Eetu esiintyy itsestään, mitä huomaamattomampi ite on, sitä paremmin se esiintyy. Tänään esitin ensimmäistä kertaa elämässäni minkäänlaista villakoiraa, oon aina jotenkin ajatellu, et kaikki villakoirat on jotenkin puudeleita, jotka lähinnä räkyttää kaikesta ja kaikelle, mut ainakaan Eetu  todellakaan ei ole sellainen, heti kun tulin, se innostu ihan kuin oltais jotenkin tuttuja, tai edes tavattu ennen. Se innostu noin triplasti enemmän kun Timi innostuu koskaan kun tuun. Kerrassaan kaunista. Aluks musta tuntui, etten saa Eetun esiintymiseen mitään tolkkua, seisomisessa se yrittää koko ajan istua tai pomppii mun kättä vasten. Ravissa se joko edisti ja kulki raskaasti, laukkas, tai pomppi muuten vaan mua vasten. En oo ikinä tuskin edes nähny esitettävän yhtäkään seurakoiraryhmän rotua, ja olin oikeesti ihan pihalla. Timin esitän aina vapaasti, samoin Lumin, ja melkeen kaikki koirat mitä oon kokeillu oon tavalla tai toisella esittäny pitkällä remmillä. Eetun kanssa ei sellanen käyny laatuun. Mut sit kun ymmärsin sen liikuttamisen idean, niin Eetu kulki oikeesti kun unelma. Mitä vähemmän yritin nykii ja ohjailla, sen paremmin se meni. Ai sellaisiakin koiria ihan oikeesti on! Seisottaminen onkin sit toinen asia, koira tarjos ihan koko ajan istumista, mikä oli mulle vähän outoa, koska Timi ei ikinä, siis ikinä koskaan milloinkaan tarjoa vapaa ehtoisesti istumista. Timi ei ikinä muutenkaan istu kun käskystä, se joko seisoo tai makaa, se ei vaan tykkää istua. Mut Eetu halus istua ihan kokoajan, eikä sitä käskemällä oikeen saanu seisomaan, asettelemalla ois saanu, mut en ihan hirveesti tykkää asetella, koska koira on hienompi kun se seisoo vapaasti. Sit ymmärsin jättää namit pois. Se seisoo kun patsas. En enää ikinä käytä näyttelyissä nameja. Koira innostuu vaan liikaa, ainakin Timi innostuu, samoin Eetu. Kehässä Eetu liikkui tosi hyvin, ja seisoikin, mut tuomarin suosikki oli nyt vaan meidän parina oleva mastiffi, joten saatiin sininen. Sinisten kehässä Eetu ei enää jaksanut keskittyä, ja kun koiria oli yli kolmekymmentä, ja tuomari valitsi suoraan sijoittujat, ei päästy sijoille. Jatko kierrosta ei siis ollut. Eli siis sin-.
Timin vois oikeastaan ilmoittaa palveluskoirien erikoisnäyttelyyn. Oltiin eilen treenaamassa näyttelyjuttuja ja tokoa auspai Dixien ja sen omistajan kanssa. Timi menee tokoo ihan perussetillä ilman namejakin, ja siitä olin tosi ilonen, koska se on meiän suurin huoli. Näyttelyjututkin menee tosi paljon paremmin ilman nameja.

Tuijotan jotain hyvin, hyvin murhaavasti

Eetu on komea.

No eipähän ainakaan turhasta stressaa.

Timi osaa poseerata, ja niin osaa Lottakin.

Sunnuntaina mätsäröitiin tuulessa ja tuiskussa, jäässä ja märkinä. Timi oli kuitenkin ihan mahtava, ja kiskastiin pariarvostelusta "rutinoituneemmalla esiintymisellä" punaisen värinen liehuke. Meidän parina oli joku iso ja japanilainen, joka haukkui ja murisi, ravas ja seiso ihan nätisti. Enempää en ehtinyt siihen keskittyä, kun olin niin jäässä ja esitin Timpulaa. Ikuisuuden kuluttua, kun kaikki melkein neljäkymmentä koiraa oli arvosteltu, nauhakehät alkoi, ja sieltä meidät käteltiin jatkoon ensimmäiselle kierrokselle, toiselle kierrokselle, ja lopulta huomasin katsoa, meidän kanssa kehässä oli enää pari upeesti seisovaa nahkacollieta ja whippet. No, siinä sitten tuomari kyyläs pitkän -no ei erityisen pitkän mut hyvin tarkan- tuokion kaikkia koiria, ja osoitti Timin neljänneksi. Täysin aiheesta, sillä ne kaikki muut esiintyi oikeesti tosi hyvin. Timi vaan oli väsynyt eikä jaksanu sekoilla, mut sekin käyttäytyi kyllä tosi nätisti. Palkinnoksi saatiin pari namipussia, ruusuke, ja hirveä liuta esitteitä. Meidän kanssa samassa kehässä kilpaili myös Timin kaveri porokoira Taika, joka haukkumisensa vuoksi tippui heti ekalla kierroksella, sekä mun true idoli belgianpaimen Kiira. Pienten koirien luokassa kisasi myös meiän kaveri cairni Molly, jota sitten kannustettiin, ja pääsi sekin punaisiin, mutta nauhakehää ei ehditty jäädä seuraamaan . Oli kuulemma kuitenkin tippunut ennen palkintoja. Nyt perjantai mätsäröin taas Viikissä, toki tällä kertaa Timi ei ole mukana, vaan esitän keskikokoisen villakoira uros Eetun. Eetu on ihan sika upee! Pelkään kyllä pahemman kerran etten kunnolla osaa esittää sitä.

Ilmoittauduin muuten meidän ensimmäiseen viralliseen tokokokeeseen 4.5 Ojangossa. Nyt on varattu paikka maksettuun häpeään! Ainut tavoite on ettei Timi karkais kehästä, ja et pysyis koko paikkiksen aloillaan.

Tänään olin katsomassa kultsu lapsosia, Lottaa, joka täyttää nyt kahdeksan viikkoa (Oon ihan rakstunut siihen, se on i-ha-na!) pikkunappulan äitiä Lumia, sekä Lilli mummelia, joka parhaansa mukaan yrittää juosta Lottaa karkuun! Lumi oli aivan onnessaan kun tulin, Lumi on kyllä aika iki-ihana, se on niin...Ihmisläheinen. Raukka oli vähän katkera kun huomion Lottaa siinä niin paljon.  Juniorilla on kyllä ihan järjettömän paljon energiaa, se kärrää sanomalehtiä ympäriinsä, roikkuu Lumpassa, roikkuu Lillissä, juoksentelee ympäriinsä, syö mun varpaita, yrittää ängetä syliin. Juoksee ympäri taloa kuin mielipuoli. Se on niin pieni, tänään se opetteli syömään nameja, ne oli niin kovin isoja, toinen on niin pieni. Leikkiä se osas narulelulla tosi hyvin, ja vähän haki käpyäkin kun heitin. Puolen metrin päähän. Luoksetulokin sujui jo aika hyvin, se on niin pieni, ettei se ees ymmärrä et nami on palkka siitä et tuli luokse.

Samaa näköä?

                                     

Minulla on hepuli.

Ei pääse ylös! Auttakaa!

Koko perhe koolla, alimpana Lumi, Lotta ja istumassa vielä Lilli.

e.

Mut sit mä törmäsin enkeliin

Rauhallinen? Rauhallisin?  Oon tuntenu tän riiviön puol tuntii, mun sormet on täynnä reikiä, mun kämmenselässä on kakkaa joka ei lähde millään pois, ja mun ranteet on ihan kuolassa. Ja mä oo menettäny sydämeni ihan täysin tälle valkoiselle pallolle, joka pelkäsi vesilätäkköä muttei ohi kiitävää rekka-autoa, ja joka jyrsi keskittyneenä mun avaimissa roikkuvaa noutokapulaa, kunnes nukahti mun syliin.  Tätä valkoista palloa kutsutaan Loteksi, ja siitä on vielä joskus määrä tulla kultainen noutaja. Se ei oo mun, mutta mut on palkattu sen personal traineriksi. Henkilökohtaiseksi lenkkariksi. Ja mä niin aion pitää siitä kiinni. Oon nyt saanut pahan yliannostuksen söpöyttä.

Lumi pääsi siis tänään kotiin pentulasta, yhdeksän pentua lähti omiin koteihin, mutta yksi lähti mukaan. Mä olin mukana hakemassa niitä, Lumppa oli aika onnellinen kun tultiin. On varmaan onnellinen kun pääse naskalihampaisesta kakaralaumastaan eroon. Lumi oli saanut jopa ihan väriä pintaan, eikä ollut enää sellainen valkoinen noutaja kun oli sinne mennessään. Nyt se on kultainen noutaja, tosi kovalla karvanlähdöllä. Tässä saattaa kulua hetki tai kaksi ennen kuin se on siinä kunnossa että sen vois ilmottaa jonnekin näyttelyyn. Paitsi ettei sillä oikeastaan ole mitään kiirettä.

Samaa näköä?

Treenaatko tehokkaasti? +Haastattelua

Luulen, että jokainen tietää itse parhaiten, mutta tässä muutamia juttuja, joihin kannattaa kiinnittää huomiota kun treenaa. Itse oon ainakin huomannut, et treenien tiheys vaikuttaa tosi paljon, jos oon treenannut viimeksi kolme viikkoo sitten, Timi on vanhastakin asiasta tosi innoissaan, mut jos jankkaisin vaikka seuruuta joka päivä, koira kyllästyis siihen aika nopeesti. Uusia asioita kannattaa opettaa usein niin kauan kunnes koira on sisäistänyt ne, ja sitten toistaa säännöllisesti- muttei liian usein.
Sitten toinen asia on ehdottomasti treeniseura ja sen henki, jos nyt ymmärrätte, luulen että aika moni tietää tän. Jos treenaa porukassa, joilla ei oo oikeesti motivaatiota tehdä hommia, ja on enemminkin kokoonnuttu juoruilemaan, siinä turhautuu sitten itsekin, kun ei muitakaan oikein kiinnosta. Tai jos treenaa porukassa, jossa on paljon muita taitavampi, jonkun aikaa on tietenkin ihan mukavaa olla muita parempi, mutta ei siitä oo mitään hyötyä, eikä koirakaan joudu työskentelemään niin paljoa. Ja auta nyt armias, jos hyppäät tollaisesta ryhmästä suoraan ryhmään, jossa kaikki on itseä taitavampia. Siitä vasta alemmuuskompleksit tuleekin. Se on toki hyödyllisempää, voi oppia muilta. Mun mielestä ois hyvä treenata ryhmässä, jossa muut koirakot on omantasoisia, tai vähän parempia. Mut hei, hyvää ei voi saada halvalla, tai ehkä voi, mut mitä enemmän maksaa, sen parempaa saa. Ihan totta, jos ihmiset maksaa treeneistään seitsemänkymppiä viidentoista euron sijaan, täytyy pohjalla olla jo jonkun verran halua tehdä. Treeniohjaaja vaikuttaa kans tosi paljon, henkilökemiat on oikeesti ihan semi tärkeitä. Ei oo kiva mennä treeneihin, jos tietää ettei tuu valmentajan kanssa toimeen, sit koira vaistoo sen ja koko hommasta menee helposti maku.
Tästä saadaankin ihan mukava aasin silta siihen, ettei yksin kannata kuitenkaan treenata, ainakaan jos on aloittelija. Ei huomaa, jos joku menee väärin, tai vaikka huomaisikin, ei välttämättä osaa korjata sitä. Toki pienii treenejä voi tehdä itsekseenkin, mut jokaisen pikku treenituokionkin pitäis olla jotenkin suunniteltu, siitä tulee silloin vaan yksinkertaisesti parempi.
  Mut miten sellainen treenisuunnitelma sit oikeen rakennetaan?
Ihan aluks vois miettiä, mitä koira on sinä päivänä jo tehnyt, ja milloin se on viimeks treenannut ja mitä. Samoja asioita ei kannata toistaa joka treenissä, vaan vaihdella niitä juttuja mitä tekee, ja etenkin tokoa treenatessa se juttu on, ettei tee kokonaisia liikkeitä, vaan liikkeiden osia, joista niistäkin voi tehdä muunnoksia, esimerkiksi vaikka perusasennon treenaaminen, ei ota aina edestä sivulla, vaan myös takaa ja vaikka oikeelta puolelta.
Palkkaus on myös asia erikseen, on aika helppoo palkata, jos koira on äärettömän ahne, sehän on silloin selvä: ruokaa, tai jos koiralla on joku muu selkee intohimo, vaikkapa pallot. Sitten on taas koiria, jotka ei tunnu palkkautuvan kunnolla mistään, mistä muut tykkää. Timi on just sellainen. Voi yrittää hamaan loppuun asti löytää sitä superpalkkaa, tai sit voi tyytyä kohtaloonsa, ja yrittää tehdä jo pelkästään treeneistä koiralle palkan. Kehuu paljon, ja pitää vireen korkeella vaikka juoksentelemalla ympäriinsä koiran kanssa ja tehden aina väliin pieniä juttuja.
Yks onnistuneiden treenien avaimista löytyy myös koko alkavasta päivästä. Jos koira on käynyt ennen treenejä vain pienillä hihnalenkeillä ja sitten lämppälenkillä, ei se välttämättä jaksa keskittyä ihan  hirveesti. Samoin jos se on käynyt viiden tunnin metsälenkillä koirakavereiden kanssa. Eli kun muistaa panostaa alusta asti kaikkiin juttuihin treenipäivänä, eikä vasta viistoista minuuttia ennen hallille tuloa, niin on mahdollisuudet onnistua aika paljon paremmat. Ei tää koiraharrastus ole niin yksinkertaista!

Meidät oli myös haastettu tekemään aivan kerrassaan uudenlainen haaste, johon meidät yritti ampua Inka ja cairnit.

Haasteen tarkoituksena on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää täydentää 11 haastajan aloittamaa lausetta.

Oon oikeesti tylsä, mut teen kyseisestä haasteesta nämä kaksi kohtaa. Oon kertonu tässä ihan lähiaikoina jo 33 asiaa itsestäni meidän kaikissa haaste- postauksissa. No jatketaan vielä tätä luetteloa

11 asiaa minusta:

1. Jos huomaan vähänkään että joku yrittää pompotella mua, sitä ei saa yhtään anteeksi ja se on ikuinen synti.

2. En voi sietää mitään toisten ylimaallista kehumista. Me ollaan suomalaisia!

3. Ikinä, siis ikinä koskaan, ei voi tehdä lenkkiä niin että kävelee jonnekin ja kääntyy takaisin, täytyy aina kiertää joku sellainen lenkki.

4. Myöskään paahtoleipää ei voi syödä paahtamatta. Se on oikeusmurha.

5. Muhun tarttuu tosi helposti kaikki kaverien tavat ja hokemat.

6. Kävelen aina ihan hirveetä vauhtia, mut mua ärsyttää suunnattomasti jos joku huomauttaa siitä, tai mikä pahempaa ei edes yritä nopeuttaa omaa kävelyään.

7.  Mulla on kunnollinen valikoima koirakirjoja- joista suurinta osaa en ole edes avannut kuin rotuesittelyjen kohdalta.

8. Oon aina ihan innoissani jos keksin jonkun vähänkin nokkelamman jutun.

9. En pidä lapsista, ainakaan pikkuvauvoista. Oon ymmärtänyt et ihmiset voi luokitella kahteen ryhmään. Vauva- ja koiraihmisiin. On niitä tyttöjä, jotka haluaa pienestä asti koiraa ja mankuu sitä vuosi kaudet, vähät välittää just syntyneestä pikkusiskosta, sitten on niitä, jotka leikkii Baby Borneilla ja hoivaa kaikkia serkun isotädin lapsia ihan innoissaan. Oon aika hyvä tekemään jakoja ihmisten välille.

10. Tunnistan usein omia piirteitäni muiden ihmisten jutuissa, se saa aina mut hyvälle tuulelle, en olekaan ainoa jolla on outoja tapoja!

11. Yritän aina ihan henkihievärissä pongata kellon aina kun se on 11.11, ja mun päivä on vähän niinkun pilalla jos se menee multa ohi.

Sitten on vielä nää lauseet:

1. Lempieläimessäni parasta on...sen...Monimuotoisuus?

2. Rakastan elämää, koska...se on parasta mitä mulle on ikinä tapahtunut!

3. Viihdyn parhaiten...hyvässä seurassa, jotka ymmärtää mun juttuja ja jotka on kiinnostunu samoista asioista. Tai yksin Timin kanssa. Oon mielummin yksin kun seurassa josta en pidä.

4. Ystävät ovat...mulle tosi tärkeitä, niitä tarvitsee aina.

5. Koulu on mielestäni...oikeesti aika hauskaa. Vaan opiskelu on välillä vähän puuduttavaa.

6. Bloggaus on...välillä hiukan stressaavaa mut tosi hyvä tapa saada jakaa juttuja ja kuulumisia niin tuttujen kuin tuntemattomienkin kanssa.

7. Rakastan luonnossa...wait wait wait, kuka sano et mä rakastan luontoa? En todellakaan! Mut luonnossa liikkumisesta tekee ihanaa se et Timi rakastaa sitä. Jos meen metsään jostain syystä ilman Timiä, mietin vaan kokoajan miten kivaa sillä olis täälä!

8. Lempi asiani on...onnistuminen

9. Esiintyminen on...ihan parasta! Oon luontainen esiintyjä, haluun aina et kaikki huomaa mut! Se et miten ite aattelen et mitä muut ajattelee musta ja se mitä ne todellisuudessa ajattelee saattaa kylläkin poiketa aika paljon. 

10. Vauhdikkain asia, jonka olen nähnyt on...mun netti!

11. Olen tälläinen kuin olen....koska en keksi tähän mitään syvällistä.

Timi on vauhtipuudeli.

Kuinka kepin koppaan?

Nyt ei kyllä tekstiä pukkaa. Kuvat puhuu puolestaan. Otettiin kuvia kentällä.