Ilma on kuin huhtikuussa. Kun perjantaina astuin junasta pois Turun asemalla, oli ihan kuin oisin ottanu kahden kuukauden aika hypyn parissa tunnissa.
Oon ihan varma, ettei Timi tuu koskaan oppimaan junassa matkustamista, tai jos niin, niin olettais, et ois sen nyt jo oppinut. Ollaan jo ainakin vuosi kuljettu julkisilla. Bussi menee ihan hyvin, samoin spora, metroa ei olla kokeiltu, mut juna, varsinkin kaukojuna, Timi ei vaan rauhoitu millään. Yritin sitten palkata tai torua, make sense.
Mut eilen tosiaan oli mun synttärit, niitä vietin lähinnä sohvalla, kävin mä kaupassa. Katsoin Sotshin olympialaisia, minä, joka en todellakaan ymmärrä urheilusta mitään, enkä ole edes erityisen kiinnostunut. Mut ehkä se kuuluu tehdä ihan sivistyksen kannalta. Illalla ryhdistäydyin kuitenkin sen verran, et varasin meille maneesin esteineen siitä läheltä. Se on jotenkin vähän karmiva paikka, maneesi keskellä ei mitään. Niin hiljasta että korviin sattuu, niin vähän ärsykkeitä, et Timikin ottaa vapaa ehtoisesti kontaktia. Treenattiin keppejä kujana (päätin aloittaa keppien opettelun ihan alusta, koska....Meidän treeniohjaaja sanoi niin... Timi ei vaan tunnu oppivan niitä, katsoo mua koko ajan, ja joka kepin välissä joutuu antaa uuden käskyn!) ja sen lisäksi irtoomista, jossa esteille takaakiertona irtoominen tuotti ongelmia, muuten meni hyvin. Keinu on Timin ehdoton suosikki, ja se rynkyttää sen kanssa joka välissä (huoh!) ja kaikki kontaktit on muutenkin Timin suosikkeja. Lämmittely lenkki, samoin jälkilenkki tuli hyvin kävellessä sinne ja kotiin. Lunta oli alunperinkin vähän, ja nyt sitä oli enää satunnaisia pälviä, yritin saada Timistä jotain onnettomia vapaaseisotuskuvia, joissa se oli joko laatikko,
sen hihna ja valjaat oli hyvin häiritsevästi,
se katsoi väärään suuntaan,
tai ei erottunut taustasta.
Kerrassaan ärsyttävää! Lopulta kun olin lähdössä, ymmmärsin että sinne maneesiin saa valot! Hyvä minä, oltiin siis treenattu koko tunnin pimeässä, ulkoa tulevassa valossa. Ensi kerralla viisaampi.
Shelttiä ei näillä näkymin olekaan ihan lähiaikoina tulossa, sillä kun olin kattonut kahta pentuetta, ja lähettänyt toiselle säpöä, vastauksena tuli, että kyseisessä pentueessa on jo niin monta varausta, ettei jonoon enää oteta ihmisiä. (Kas kummaa, joku muukin on löytänyt niin hyvän pentueen, mitä oikein ajattelin!)
Ja toisen pentueen jota olin ajatellut, tuli blogiin ilmoitus, ettei pentuja mitä ilmmeisimminkään ole tulossa erinäisten ikävien sattumusten seurauksena. Se kaikki ärsytyksen määrä!
Silmiin pisti myös myynti-ilmoitus kahden vuoden ikäisestä kokomustasta leikatusta paimenena toimineesta uros aussiesta, mutta oikeesti, mitä mä tekisin kahdella parhaassa iässä olevalla työlinjaisella uros auspailla, kun yhdessäkin on ihan tarpeeksi! Vaikka toisaalta...Mutta no, ei! Mä en edes ole niitä paimentyttöjä, jotka rämpii lampaiden ulosteessa polviaan myöten päivät pitkät. (Tai sit oon vaan kateellinen, kun oma koira ei toimi lampailla, ja rämpisin varmasti kaikki päivät, jos mulla olis koira siihen?)
Toisaalta, joku pieni koira olisi seuraavaksi aika jees, mut mitä mä tekisin sillä, mulla on jo yks toimiva agilitykoira, jolla on potentiaalia kaikkeen, (vaan ei kärsivällisyyttä) oon itse vaan niin aikaansaamaton, siihen on kuollut meidän toko, jälki, ja hakukin on hyvää vauhtia menehtymmässä. Että terkut vaan. Vähemmän sanoja enemmän tekoja.
Märkää, lumetonta ja lämmintä, kevät?
