Nyt, kahden vuoden jälkeen, musta tuntuu, et alan viimein löytää oman lähtökohtani tähän harrastukseen. Timi, ja tää koko harrastus on mulle tosi rakas, enkä luopuis siitä kovin helposti, muttei tää kuitenkaan oo mun koko elämä. Tottakai oon mun kavereidenkin kanssa, ja teen kaikkee mikä ei liity Timiin, tietysti Timin hyvinvointi on mulle tärkeetä, ja varsinkin, kun se riippuu täysin musta.
Mun tulevaisuuden suunnitelmat ei liity koiriin, ainakaan pääpainoisesti. Luultavasti mulla aina koiria kuitenkin tulee olemaan, mut en siihen liittyvää ammattia meinaa opiskella, enkä halua tienata aikuisena sillä. Luulen et silloin se muuttuis tosiaan liian totiseks. Ei oo varaa pitää ylimääräsiä koiria, ja menestys on tärkeetä. Ei. Se ei oo mun juttu. Haluun pitää sen sellasena rentouttavana ja hauskana puuhailuna, jossa menestys ei oo niin tärkeetä.
Takaisin nykyhetkeen. Mun mielestä myös välineillä brassailu on jokseenkin noloa. Ei se tee susta sen hienompaa koiraharrastajaa, jos on sata pantaa, ja 50 hihnaa. Parikin toimivaa riittää oikeen hyvin. Eiks koiran, ei välineiden, pitäis olla pääasia? Toki joskus on ihan hauskaa ostella uusia tarvikkeita yms. vaikkei niitä oikeestaan tarvitsis, mut silti.
Sori tuli vähän tällasta negatiivistä nyt tähän, ja pyydän anteeks kaikilta niiltä joilla tosiaan on vähän liikaa tarvikkeita ;)
Tänään Timi pääs pitkästä aikaa kunnolla metsälenkille, ja sen kyllä huomasi. Sen lisäks kävin Zoojattaressa (Mitä mä just puhuin) ja sieltä ostettiin Timille perusperus musta, puolikuristava nahkapanta, ja Kruusen ReHab mantteli, jota voi sit käyttää esim. agilityn alkulämppien jälkeen pitämään lihakset lämpiminä, ja muutenkin sadekelillä käytettäväks. Tietysti ois voinu ostaa myös sellasen BackOnTrack manttelin, mut toi oli aika paljon kevyempi, eikä siinä ollu sellasta ärsyttävän kahisevaa pintaa.
Tässä vielä jonkun verran kuvia tänään metsästä ja muutenkin:
Timi vauhdissa
Jaksoi hetken keskittyäkin
Mutkat suoriks.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti