Mustaa valkoisella: Pentukuumetta ja koirakavereita

Neljä pentua! Mä en voi uskoa, että mun pieni Lumini saa pentuja, pentuja! Juurihan se itsekin oli sellainen. Muistan niin elävästi kun ensimmäisen kerran näin pienen, pitkäjalkaisen ja iso korvaisen Lumin, joka oli niin iso Timiin verrattuna. Lähes kuukauden vanhemmpi, Timi pelkäsi sitä. Lumilla oli pitkä valkoinen kangashihna, muistan senkin. Samanlainen kuin Timillä, Timillä oli vain sininen.
Kun mentiin ensimmäistä kertaa Lumin kanssa noutajatreeneihin, ja Lumi oli ainut joka ei luoksetulossa halunnut jäädä paikoilleen istumaan.
Kun mentiin näyttelyyn, ja Lumi oli ilmoitettu vahingossa väärään luokkaan.
Kun Lumi lähti uimaan sorsien perään.
Kun Lumi ei halunnut koskea varikseen, ja mä sain hosua sen kanssa yksinäni.
Kun Lumi ei tarvinnut hihnaa kun osasi käyttäytyä.
Kun kasvattaja haukkui meidän esiintymisen ekassa näyttelyssä.
Kun Lumi nukkui koko yön mun vieressä.
Kun lähdin kuudelta aamulla Lumin kanssa lenkille pilkkopimeeseen.
Perjantaina, raskauden 35 vuorokaudella, Lumille todettiin vähintään neljä, ehkä viisi pentua. Mä en kestä! En malta enää odottaa että ne syntyy, vaikka meneekin kasvattajalle siksi aikaa, jos niitä kuitenkin pääsisi katsomaan, ehkä ottaa yhden? Tai ehkä ei, en jaksa kiertää näyttelyitä, kuten kasvattaja vaatisi. Mut mun on silti pakko nähdä ne. Niiden pitäisi syntyä maaliskuun alussa, joten varmaan maalis-huhtikuun vaihteessa niitä pääsee katsomaan. Oon katsellut myös shelttipentueita, ja pari lupaavaa olisi tulossakin ens kesäksi? Myös mun kaverin perhe, joka kasvattaa koiria, olisi astuttamassa ehkä niiden yhtä jämptlanninpystykorva narttua, joten mahdollisesti niilläkin olisi kesällä pentuja! Niin paljon pentuja, niin vähän aikaa, kesä on lyhyt.

Viikonlopun kunniaksi ollaan taas treffailtu koirakavereita oikeen kunnolla. Eilen oltiin auspai Dixien kanssa lenkillä, ajateltiin ottaa seisomakuvat tai jotain sen suuntaista, kun oli satanut luntakin sen verran paljon, mitä vielä, kauhee lumipyry just kun lähdettiin, joten kamera jäi kotiin, mutta kun sinne asti päästiin, se oli lakannut. No olihan sielä mukavampi kävellä, mutta olisi niitä kuviakin sitten saanut...
Tänään lähdettiin kuitenkin Keskuspuistoon lenkille bordercollie Nemon ja cairni Mollyn kanssa. Sielä oli hienot maisemat, ja paljon metsää, ja hevosia! Ratsupoliisejakin oli, ja ne erityisesti järkytti Timin mielenrauhaa. Timi oli aluksi aivan järkyttävä riehukakara, kun päästiin metsään, niin ei voinut kovin hyvin irtikään pitää, kun oli lähdössä kaiken perään. Siitä sitten pikkuhiljaa rauhoittui, ja lopulta meni oikeen nätisti. Tollaista pientä höttöpäätä.
Hosuttiin sielä Rosan kanssa molemmat kameroinemme, toiset vähän paremmin kun toiset.